Hunajaa Uudeltamaalta

Suomalaisen hunajan käyttö edistää Suomen luonnon ja maaseudun hyvinvointia ja monimuotoisuutta.

Mehiläiset ovat Suomessa tärkeimmät kasvien pölyttäjät.

Eri mehiläislajien on arvioitu pölyttävän 75–85 prosenttia koko maailman kasvilajeista. Mehiläiset ja muut pölyttävät hyönteiset ovat siis tärkeitä paitsi meille ihmisille, niin myös luonnon monimuotoisuudelle. Ilman pölyttäjiä moni kasvi ei pystyisi lisääntymään, millä puolestaan olisi kauaskantoiset vaikutukset.

Kirkkonummen Mehiläistarhojen mehiläiset puurtavat Uudellamaalla luonnon hyvinvoinnin edistämiseksi. Käyttämällä paikallisesti tuotettua hunajaa tuet samalla lähiluontosi hyvinvointia.

Mehiläiset keräävät kukista mettä noin kolmen kilometrin säteellä pesästään. Medenkeruukausi alkaa Suomessa keväällä pajun kukinnasta ja päättyy n elokuun puoleenväliin mennessä. Tärkeitä hunajakasvejamme ovat mm. voikukka, horsma, valkoapila, vadelma ja muut metsämarjat, monet puutarhakasvit ja peltokasveista rypsi.  

Mehiläiset erittävät keräämäänsä meteen rauhasistaan entsyymejä ja haihduttavat medestä vettä. Entsyymit pilkkovat meden sisältämää ruokosokeria hedelmä- ja rypälesokeriksi.

Valmistamansa hunajan mehiläiset varastoivat ja peittävät peittävät vahakannella kennoihin.  

Mehiläispesä tuottaa 20 – 40 kg hunajaa kesässä. Syksyllä kukkien kukinnan päätyttyä mehiläishoitaja kerää mehiläispesistä hunajan ja antaa mehiläisille talviruoaksi nestesokeria.

Hunajakakuista kuoritaan vahakannet pois ja hunajakakut laitetaan hunajalinkoon, jossa hunaja erottuu kennoista keskipakovoiman avulla. Hunaja valutetaan lingosta siivilän kautta säilytysastioihin.  

Linkouksen jälkeen hunaja selkeytetään säilytysastioissa.

Hunajan kiteytyminen on luonnollinen prosessi, johon vaikuttavat mm. hunajan sokerikoostumus, siitepölyhiukkaset, vesipitoisuus, säilytysaika ja -lämpötila. Hunajaa vaivaamalla saadaan aikaan hienompi ja tasaisempi kiderakenne, jolloin  hunajan kiderakenteesta tulee tasainen ja hunaja säilyy pehmeänä.  

Hunajan väri vaihtelee lähes värittömästä tumman ruskeaan. Väri määräytyy kasvialkuperän meden värin mukaan. Esimerkiksi vadelma- ja horsmahunaja ovat vaaleita, puolukkahunajassa on kaunis punertava värisävy ja tattarihunaja on tumman ruskeaa.  

Suomalainen hunaja sisältää jopa 40 – 50 eri kasvin, etupäässä vadelman, rypsin, maitohorsman ja valkoapilan mettä. Monikukkahunajan väri voi vaihdella lähes valkoisesta (valkoapila, sinappi) tumman ruskeaan (tattari, suokukat, kanerva) riippuen siitä, mikä kasvin mettä mehiläiset ovat enimmäkseen keränneet.  

Hunajan maku syntyy kukan erittämän meden aromista. Yleisesti ottaen vaaleat hunajat ovat miedomman makuisia kuin tummat. Yksikukkahunajista esimerkiksi apila-, vadelma-, rypsi- ja horsmahunajat ovat makeita ja mietoja. Puolukka-, tattari-  ja kanervahunajat ovat aromiltaan voimakkaampia.

Kiteytyminen kuuluu Suomalaisen hunajan luontaiseen ominaisuuteen. Kiteytymisen nopeuteen vaikuttaa mm. hunajan sokerikoostumus (rypäle- ja hedelmäsokerin suhde), siitepölyhiukkaset, vesipitoisuus, kidealkioiden määrä, lämpötila ja käsittely.

Muutamassa viikossa kiteytyviä hunajia ovat mm. vadelma-, ja voikukkahunaja. Pitkään juoksevana pysyviä Suomalaisia hunajalaatuja ovat suoalueen kukkien hunajat sekä puolukka- ja horsmahunaja.

Suomalainen hunaja koostuu pääosin kymmenistä erilaisista sokereista, jotka kaikki ovat peräisin kukkien medestä. Eniten hunajassa on rypälesokeria eli glukoosia ja hedelmäsokeria eli fruktoosia. Lisäksi hunajassa on vitamiineja ja kivennäisaineita, entsyymejä ja siitepölyä.

Hunajassa on vähemmän energiaa kuin sokerissa, joten sitä käyttämällä voidaan alentaa ruuan energiamäärää. Hunaja on myös sokeria makeampaa, joten sitä tarvitaan vähemmän kuin sokeria.